Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

0-12 kk          

                                           niin pieni ja söde

Ensimmäinen vuosi kului koiran kasvun ja omistajan oppimisen merkeissä. Mikään ei sujunutkaan siten kuin joskus aiemman koiran kanssa. Matkaan on mahtunut vastoinkäymisiä, murheita mutta myös hyviä hetkiä kun eteenpäin on päästy kaikesta huolimatta.

      "mähän en liiku tästä mihinkään"

Ruutitynnyrin "kesyttäminen" on vienyt oman aikansa, mutta hankaluuksia aiheuttivat myös iho-ongelmat. Iho-ongelmiin olemme saaneet apua paitsi ruokavalion muutoksesta, myös eläinhomeopaatilta ja osteopaatilta. Tämän hetken tiedon mukaan ongelmien taustalla on nuorena saadut antibioottikuurit ja mahdollinen rokotusvaurio.

12-24 kk

Aika tekee ihmeitä pienelle rhontillekin, yht´äkkiä voikin lenkkeillä muuallakin kuin metsissä :-) Eli remmissä ei tarvitsekaan vetää hullunkiilto silmissä koko aikaa, niin ja kuonopantakin on keksitty. Yleensäkin yhteistyö on ruvennut sujumaan, ainakin ajoittain. Tottiksessa, viestissä ja etenkin näyttelyissä tuli käytyä viime kesänä. Näyttelyt ovat mukavia, ainakin jos koira menestyy ;-)

Kiitoksia hyville handlereille Marille ja Jennalle, teidän apuanne tullaan tarvitsemaan varmasti jatkossakin.

Syksyn tullen Ruutiin iski joku syysvillitys-virus. Ainakin se on riekkunut siihen malliin, ettei lopullisesta rauhoittumisesta taida olla vielä toivoa. Tosin onhan tuollaisesta 0-100/s kiihtyvällä temperamentilla varustetulla yksilöllä oma hyötynsäkin, eipä tarvi juuri innostaa! Kun vaan osaa sopivasti säädellä kaasu- ja jarrukahvoja, niin hyvä tulee. Rudyhan on etevä lajissa kuin lajissa, kun vaan itse pysyisi perässä.

Pois alta, vauhti-Ruuti tulee !

Ruutin suuria bravuureja on sen uskomaton kyky loikkia vaativassakin maastossa täysillä yli kivien, risukoiden ja rinteiden. Täydessä vauhdissa äkkikäännökset puun ympäri tai hiekkadyyneillä hiekka pöllyten. Koira on vauhtihullu ja sitä viehättää nopeat autot, moottoripyörät ja veneet. Se on se matalasaundinen moottorinpärinä, tiedättehän. Boheemi koira tietää olevansa myös Euroopan kaunein, nopein ja ketterin ja jos ei ole niin sitten ei leikitä olleskaan. Rudy the diiva.

                                              kaunis niinkuin aina

Yhtenä ei niin rodunomaisena piirteenä on Rudyn suuri sosiaalisuus, Ruuti rakastaa ihmisiä, koirakavereita, juoksemista ja makupaloja..tässä järjestyksessä.  Rudyn valtaisista ja valitettavan kovakouraisista hellyydenosoituksista ovat monet saaneet osansa. Tämäkin asia on onneksi mennyt parempaan suuntaan..

©2017 Rudyn kotisivut - suntuubi.com